20.2.2012: Rescueyhdistykset muistuttavat: pelastetun koiran yksityiseen maahantuontiin liittyy aina riskejä

Yhä useampi suomalainen haluaa hankkia lemmikikseen Facebookin tai muun sosiaalisen median välityksellä löytämänsä tarhakoiran. Aina sydämen sulattanut koira ei kuitenkaan asusta suomalaisten yhdistysten tukemilla tarhoilla. Tällöin koiran lähtömaan tauti- ja eläinsuojelutilanteeseen perehtymätön henkilö ryhtyy itse järjestelemään koiran kuljettamista Suomeen. Usein koiran lähettäjä on yhtä heikosti perillä vaadittavista toimenpiteistä ja maahantuontivaatimuksista.

Riski on suurimmillaan silloin, kun adoptoija toimii Suomesta ja lähettäjä omasta kotimaastaan käsin ilman aiempaa yhteistyötä tahojen välillä. Uhkakuvia ovat mm. huijaus ja vaarallisten sairauksien rantautuminen Suomeen.

Romaniassa toimivat rescuekoirayhdistykset Kodittomien koirien ystävät ry ja Pelastetaan koirat ry ovat huolissaan kasvavasta trendistä adoptoida koditon koira ulkomailta ilman asiantuntevan yhdistyksen apua. ”Valitettavasti ilmiössä on mukana enemmän hyvää tahtoa kuin tietotaitoa”, sanoo Pelastetaan koirat ry:n Salla Honkapää.

Facebook ei korvaa yhdistysten työtä

”Adoptio-ohjelman syntyminen on perusteellisen työn tulosta. Sitä varten vieraillaan kokelaan luona monta kertaa, neuvotetellaan ja sovitaan tärkeistä kohdista paperilla”, sanoo Kodittomien koirien ystävät ry:n tiedottaja Marianna Lammi. ”Vasta sitten päästään aloittamaan.”

”Terveysohjelmaa kehitetään ja päivitetään jatkuvasti takaamaan rescuekoiratoiminta, joka ei vaaranna Suomen tautitilannetta. Nämä palaset puuttuvat adoptiosta, jos toimitaan yhdistysten ulkopuolella", Honkapää jatkaa.
Tämä saattaa verkossa unohtua, sillä ulkomaiset eläinsuojeluyhdistykset ja koiratarhat tiedottavat toiminnastaan internetissä aktiivisesti. Facebook tasapäistää erilaisia toimijoita ja saa kaikki näyttämään asiantuntijoilta.

Ilmoituksissa vedotaan lähes aina ulkomaalaisten säälintunteeseen, tarhaa kohdanneeseen epäonneen ja hätään. Moni ajattelee, että eläin on mitä pikimmiten saatava turvaan. Uskotaan myös, että adoptio ei voi aiheuttaa varsinaista vaaraa, koska Suomeen tuodaan jo koiria useista maista, vaikkapa Romaniasta.

Traces-järjestelmään kirjattu koira on tuotu maahan laillisesti

Todellisuudessa yksityinen maahantuonti eroaa monin tavoin Eviraan rekisteröityneiden yhdistysten toiminnasta. Ne esimerkiksi ilmoittavat jokaisen maahantuomansa koiran Traces-järjestelmään, mitä varten koiran on pitänyt käydä maan virkaeläinlääkärin tarkastuksessa.

Yhdistykset noudattavat myös Maa- ja metsätalousministeriön ja siten Euroopan Unionin maahantuontisäädöksiä koiran tunnistemerkinnästä, rabiesrokotteesta ja ekinokokkoosikäsittelystä. Vieläkin tärkeämpää on, että yhdistykset tietävät, mitä muita toimenpiteitä vaaditaan ja kuinka laajamittaisia niiden tulee olla.

”Meiltä tiedustellaan nykyään lähes viikottain koirien maahantuontivaatimuksia Romaniasta Suomeen. Muodollisuudet myös otetaan vakavasti. Ne eivät kuitenkaan riitä takaamaan koiran terveyttä. Miksi näin on ja miten se tehdään, on monelle ulkomaiselle taholle epäselvää. Romaniassa terveysohjelman tulee sisältää rabies-, leptospiroosi- ja nelosrokotteet sekä lukuisia loistestejä, eikä kaikilla ole tarvittavia resursseja ”, Marianna Lammi toteaa.

Sääli ei ole syy

Tehdessään yhteistyötä suomalainen yhdistys ja ulkomainen taho oppivat toistensa koirakulttuurista. Koira voi olla romanialaisittain terve, vaikka se valittaisi iltaisin kipujaan ja sillä olisi selittämättömiä iho-ongelmia. Suomessa koiran terveydestä saattaa paljastua paljon uusia seikkoja, jotka ovat pahimmassa tapauksessa vahingollisia muillekin kuin koirayksilölle itselleen.

Adoptio ei myöskään sovi kaikille koirille, mutta tämä saattaa unohtua, kun koira halutaan kiireesti kodin turvaan ja lämpöön.
”Yhdistys kantaa luovutussopimuksen jälkeenkin vastuuta koirasta. Jälkiseuranta ja koiran perheen tukeminen ovat kiinteä osa adoptioprosessia. Yksityisesti koiran maahantuonut henkilö on koiransa kanssa aivan yksin”, Salla Honkapää sanoo.

”Olemme tietenkin iloisia, että suomalaiset ovat avoimia ottamaan perheeseensä kodittoman koiran ulkomailta. Sääli ei silti riitä syyksi. Uskomme, että omaan elämäntilanteeseen sopiva koira löytyy myös vastuullisesti toimivien rescueyhdistysten sivuilta.  Jos näin ei käy, suosittelemme vakavasti, että adoptoija noutaa itse koiran sen lähtömaasta ja takaa turvallisuuden omakohtaisesti. Tämä vaatii asiantuntemusta”, Kodittomien koirien ystävistä painotetaan.

Molemmat yhdistykset muistuttavat, että suuri yleisö ei osaa tehdä eroa yksityisen ja yhdistysten harjoittaman rescuetoiminnan välille. Näin ollen kyse on  myös rescuekoiratoiminnan maineesta. ”Jos Suomeen saapuu yksikin sairas romanialainen koira, kaikki rescuekoirat leimataan. Kukaan ei muista kysyä, kuka toimitti koiran Suomeen”, Honkapää kiteyttää.

Mistä tunnistaa luotettavan toimijan?

•    Yhdistys on rekisteröitynyt Eviraan koirien kaupalliseksi maahantuojaksi.
•    Yhdistys rekisteröi kaikki maahantuomansa koirat Traces-järjestelmään, noudataa Maa- ja metsätalousministeriön maahantuontivaatimuksia ja ylittää ne.
•    Yhdistys esittelee julkisesti ohjelman, jonka avulla koirien terveydentilannetta selvitetään mahdollisimman tarkasti.
•    Yhdistys kuvaa kotia etsivää koiraa realistisesti ja mainitsee koiran luonteen saattavan muuttua uudessa kodissa. Vastuullinen yhdistys ei lupaa mitään sellaista, mitä elävistä olennoista ei voi luvata, kuten että koirat ovat täysin terveitä.
•    Yhdistys ei pakota tai kiirehdi tekemään päätöstä koiran adoptiosta.

Lisätietoja:

www.koirienystavat.com
www.pelastetaankoirat.com

Tiedottaja Marianna Lammi, Kodittomien koirien ystävät ry, marianna(at)koirienystavat.com, puh. 050 400 3552
Salla Honkapää, Pelastetaan koirat ry, salla(at)kulkurit.fi, puh. 044-2717781

 

© 2012 Kodittomien koirien ystävät | Hemlösa hundars vänner | Friends of Homeless Dogs | info@koirienystavat.com