Virheviesti

Deprecated function: The each() function is deprecated. This message will be suppressed on further calls funktiossa menu_set_active_trail() (rivi 2405 tiedostossa /home/koirieny/public_html/includes/menu.inc).

Leenan matkakertomus 8/2012

”Romaniaan? Ootko nyt varma, että haluat sinne katsomaan niitä kauheuksia?” sanoi yllättävän moni niistä, joille hehkutin lähteväni Kodittomien koirien ystävät ry:n järjestämälle Romanian-matkalle.

Ihmettelin heidän reaktiotaan mutta ajattelin sitten tyytyväisenä, että ainakin tieto Romanian eläinten surkeasta tilanteesta on saavuttanut monet. Itse tiesin, ettei kyseessä ole mikään kauhistelumatka ja että tuskin tulen edes näkemään Romaniassa mitään ylitsepääsemättömän hirvittävää – pahimmat asiat näkee kuitenkin Facebookissa romanialaisten eläinsuojelijoiden ottamissa kuvissa. Lähdin matkaan innoissani siitä, että viimein, kahden vuoden kuvien tuijottelun jälkeen, pääsen tapaamaan Romanian koiria ja näkemään omin silmin sen, miten paljon hyvää Save the Dogs on saanut aikaan KKY:n ja muiden jäsenyhdistystensä tuella. 

Saavuttuamme Bukarestiin reittiä Helsinki–Frankfurt–Bukarest polkaisimme ohjelman saman tien käyntiin tutustumalla Save the Dogsin ja KKY:n tukemaan Don Orione -hoitokotiin. Järjestön tavoitteena on parantaa orvoiksi jääneiden, vammaisten lasten elämänlaatua täydentämällä hoitokodin tarjoamaa hoivaa aaseilla toteutettavalla lemmikkiterapialla. Projektiin kuuluu neljä aasia, jotka on valittu tarkoin 58:n Save the Dogsin aasitarhalla asuvan aasin joukosta. Koska lasten fysioterapeutti ei ollut tuona päivänä paikalla, emme valitettavasti nähneet varsinaista terapiaratsastusosiota, mutta tapasimme lapset tutustuessamme hoitokodin sisätiloihin. Varsinaiset tilat jäivät minulta näkemättä, sillä sain heti sisälle tultuani uuden ystävän: hoitokodissa asuva 7-vuotias tyttö asteli määrätietoisesti luokseni, hyppäsi syliini ja kietoutui minuun kaikilla raajoillaan. Siinä me sitten keinuttelimme ja hymisimme yhdessä kimpussa pitkän aikaa. Silitin tytön pikkuista päätä, ja hänen siilitukkansa tuntui ihanalta kämmentäni vasten. Hoitokodin työntekijät nauroivat hyväntahtoisesti ja sanoivat: ”You should adopt her.” No, lähiaikoina en ole hankkimassa lapsia – biologisiakaan – mutta jäin surullisena miettimään, miten vaikeaksi lapsen adoptoiminen on Suomessa tehty.

Minulle reissun ehdottomia kohokohtia olivat vierailut koiratarhoille. Kävin tervehtimässä koiria häkeissä Cernavodan ja Medgidian tarhoilla, ja kokemus oli suorastaan huumaava. Olin kuin paratiisissa! Miten hyvältä tuntuikaan rapsutella niitä kaikkia ihania, uniikkeja koiria – varsinkin, kun huomasin, miten hellyydenkipeitä monet niistä olivat. Vietin häkeissä tuntikausia rapsutellen ja tutustuen. Olin jopa hieman yllättynyt siitä, miten sosiaalisia koirat olivat ja miten rohkeasti ne toivottivat tervetulleeksi uuden ihmisen. Jokaisessa häkissä toistui suunnilleen sama kuvio: Livahdin äkkiä sisään, etteivät koirat pääse ovesta karkuun. Sen jälkeen hidastin liikkeitäni ja istuin rauhallisesti alas. Sosiaalisimmat koirat ryntäsivät heti luokseni – ja välillä suorastaan heittäytyivät syliini rapsutusten toivossa. Hieman epäluuloisemmat tapaukset pitivät aluksi etäisyyttä mutta huomattuaan, etten yritä väkisin tehdä tuttavuutta, nekin uskaltautuivat hiljalleen lähemmäksi. Pieni osa koirista pysyi taka-alalla eikä tullut tutustumaan. Ja se oli ihan OK. :)

Koskettavimpia tapauksia olivat koirat, jotka astelivat rauhallisesti luo, painoivat päänsä alas ja nojautuivat minua vasten. Erityisesti mieleeni jäi Ottavia-niminen koira, joka on Ruotsin adoptio-ohjelmassa. (http://www.hundhjalpen.se/hundar.aktuella/ottavia/ottavia.htm) Se painoi päätään rintaani vasten pitkään kuin sanoen Olen jo ihan kypsä lähtemään kotiin. Tämä toi väkisinkin mieleeni kohtaamiseni hoitokodin 7-vuotiaan tytön kanssa. Koirat hakivat ihmisen kosketusta ja hellyyttä aivan samalla tavalla kuin hänkin.

Medgidian tarhalla tutustuimme koiriin paitsi häkeissä myös sosiaalistamisalueella. Adoptio-ohjelmissa olevia koiria tuodaan alueelle muutama kerrallaan, jotta adoptiovastaava Lili voi tarkkailla niiden käytöstä ihmisiä ja toisia koiria kohtaan. Oli mielenkiintoista kuulla Lilin asiantuntevia tulkintoja koirien käytöksestä, sillä niiden pohjalta kirjoitetaan myös adoptioilmoitusten luonnekuvaus.

Olin erittäin vaikuttunut nähdessäni liikkuvan klinikan toiminnassa. Sterilointeja suoritettiin tehokkaasti ja taidokkaasti, ja paikallisille tarjottiin ilmaisia eläinlääkäripalveluja. Save the Dogsin eläinlääkärin ja hänen avustajiensa työtä seuratessani vakuutuin entisestäänkin siitä, että tuen oikeaa järjestöä.

Nautin kovasti myös päästessäni ruokkimaan kulkukoiria. Olin positiivisesti yllättynyt paikallisten ihmisten suhtautumisesta ruokkimiseen. Esimerkiksi ruokkiessamme kulkukoiria Constantassa eräs nainen tuli luoksemme ja alkoi selittää romaniaksi jotain kipakkaan äänensävyyn. Oletin, että saimme naiselta sapiskaa kulkukoirien ruokkimisesta. Oppaamme Laurentiu keskusteli naisen kanssa, ja kohta minulle selvisikin, että nainen oli päinvastoin kehottanut meitä ruokkimaan alueen muitakin kulkukoiria!

Paluulennolla toimme kodin saaneita koiria mukanamme Suomeen. Hämmästelimme kaikki matkustamossa matkannutta Zola-koiraa: pitkästä, uuvuttavasta matkasta huolimatta se oli aivan uskomattoman reipas ja iloinen. Teimme välilaskun Frankfurtin lentokentälle, ja siellä ihmiset osoittelivat ja tuijottivat pientä Zolaa ihastuneina. Eräs ranskalaisnainen pysähtyi turvatarkastuksen jälkeen ihastelemaan Mariannan sylissä ollutta Zolaa. Marianna jäi keskustelemaan naisen kanssa ja kertoi tälle koiran taustasta. En kuullut kaikkea, mutta lopuksi nainen katsoi meitä kaikkia lämpimästi ja kiitti Save the Dogsia hyvästä työstä.

Kiitollisuus Save the Dogsille jäi minullekin päällimmäiseksi tunteeksi tästä matkasta. Haluan ehdottomasti matkustaa Romaniaan vielä monta kertaa uudelleen!

© 2012 Kodittomien koirien ystävät | Hemlösa hundars vänner | Friends of Homeless Dogs | info@koirienystavat.com