Virheviesti

Deprecated function: The each() function is deprecated. This message will be suppressed on further calls funktiossa menu_set_active_trail() (rivi 2405 tiedostossa /home/koirieny/public_html/includes/menu.inc).

Pian matka, maaliskuussa 2012

Oli taas tullut aika lähteä katsastamaan kummi- ja adoptio-ohjelmamme koirat Cernavodan ja Medgidian tarhoille. Aikataulu oli jälleen tiivis, johtuen enimmäkseen siitä, että suuren oman koira- ja lapsilauman kaitsijana en voi olla montaa päivää pois kotoa.

Jännitystä oli tälläkin kertaa ilmassa: Romanian katukoirien koirien tappolakiehdotus oli onneksi kaadettu, mutta juuri lähtiessäni uutisoitiin kahdesta eripuolilla Romaniaa tapahtuneista kuolemaan johtaneesta katukoirien hyökkäyksestä ja arvioista miten tämä tulisi vaikuttamaan koirien tilanteeseen. En ollut itse tutustunut tapausten yksityiskohtiin, joten päätin lähteä suhteellisen silmät ja korvat kiinni, ja katsoa vasta paikan päällä, mikä on tilanne. Mitään tapaukseen viittaavaa hysteriaa en kuitenkaan nähnyt tai kuullut.

Kevät oli jo saapunut Romaniaan, narsissit kukkivat ja ruoho viheriöi. Andreean ja Mariuksen kanssa matkustimme tutulla STD:n pakulla Bukarestista Cernavodaan. Kieltäydyin laskemasta, kuinka monta kuollutta koiraa kadun varsilla makasi. Mutta monta niitä jälleen oli. Yhden onnettoman tallensin kameralle. Tai onnellisen? Hän oli päässyt pois. Eniten ahdisti ihan tien vieressä autoilijoilta ruokaa kerjäävät koirat. Tulevat liikenneonnettomuuden uhrit? Samoilla jo ennestään havaituilla katuosuuksilla päivystivät myös nuoret tytöt minihameissaan. Raadollista elämää.

Saavuimme ajoissa Cernavodaan ja ehdin tavata tuttujen tarhan työntekijöiden lisäksi jo osan kummikoiristamme. Kuvaajan osa ei ole helppo, kun pitäisi saada hyviä kuvia koirista, jotka ovat joko ylivillejä tai jumalattoman arkoja. Johtuen oman kummikoirani, Barbien, yllättävästä kuolemasta, olin tarhalla vähän siipi maassa, mutta siihen ei ollut kauaa aikaa: näkökenttääni hiipi kaunis hiljainen tyttö, joka sulatti sydämeni täysin. Se haki epätoivoisesti kontaktia, koska sillä oli joskus ollut omistaja ja sitä ahdisti tarhalla. Omistaja oli sairastunut ja joutunut luopumaan koirasta. Koiralla ei ollut nimeä ja koska se oli isompi versio kotonani olevasta Eddie koirasta, sain antaa tälle kaunottarelle nimen Edina. Edinan tilanne oli vielä epäselvä; lähtisikö se Monacoon vai tulisiko se Suomen ohjelmaan.

Toinen koira, joka vei huomioni täysin kaikkien muiden ihanien seassa, oli mahtava karvareuhka Dolly. Dollyllä oli vielä joitakin testejä tekemättä, ja sitten se siirtyisi Ruotsin HH:n ohjelmaan. Molemmat tarhat ovat täynnä mahtavia koiria!! Romaniassa näiden upeiden koirien parissa ei vain voi tajuta, miksi ihmiset ottavat rotukoiran näiden sijasta!!!

Lähdettyäni tarhalta kävin nopeasti vaihtamassa siistimpää ylle ja osallistuin viereisen kirkon ortodoksiliturgiaan, vaikka en ortodoksi olekaan. Pääsiäisen lähestyminen oli aistittavissa kaikkialla.

Illalla Romaniaan saapui minulle jo ennestään tuttu italialainen Giusi Ruotsista DR:n koiria hakemaan ja jälleennäkeminen oli iloinen. Paljon riitti juteltavaa ja asunnon kissa sai samalla huomiota kummaltakin kilpaa. Giusi on aivan mahtava valokuvaaja ja koomiseltahan se tuntuu itse rätkiä kuvia tyttäreltä lainatulla minipokkarilla (oma hajosi viime reissulla), Giusin mäiskiessä kuvia hienoilla järjestelmäkameroillaan megazoomeineen!

Seuraavan päivän vietin Medgidiassa adoptio-ohjelmamme koirien kanssa. Ruotsin kollegan Paulan ja Lilin kanssa arvioimme koiria ja seurasimme niiden toimintaa eri tilanteissa. Kiireestä johtuen emme käyneet tällä kertaa moikkaamassa hevosia ja aaseja tai katsomassa uuden tarhan edistymistä.

Lauantai iltapäivän vietimme Giusin kanssa Cernavodan tarhalla. Huomasin jälleen istuvani kopin katolla Edina painautuneena syliini. Päätin, että koira tulee Suomeen, jos Monaco ei huoli. Mutta Monaco huoli ja Edina saa mahtavan kodin! Tytön elämäntyyli tulee todella muuttumaan! Mahtavaa! Näen jo sieluni silmin vaalean punaisen strassirusetin pitämässä Edinan karvoja pois silmiltä. Lili lupasi välittää tytöstä kuvia uudessa elämässään.

Pitkän päivän jälkeen Ruotsin ohjelmassa oleva Duce koira saattoi Giusin ja minut asunnolle asti ja olimme vähän huolissamme siitä ja sen selviytymisestä takaisin. Lili kuitenkin rauhoitteli puhelimessa, että se tekee sen aina hänellekin, joten ei hätää.  Duce on mahtava luonteinen koira, mutta se on vapaaksi syntynyt. Se ei viihdy kiinni tai tarhan aitauksissa.

Se pieni hetki, jonka ehdimme viettää Cernavodan katumiljöössä, ei tuonut silmiemme eteen mitään dramaattista tällä kertaa, vaikka tiesimme, että pinnan alla kytee. En ole koskaan kyseisessä kaupungissa nähnyt niin paljon ihmisillä talutushihnoissa olevia koiria kuin nyt! Ilmeisesti ihmiset pelkäävät vapaana juoksevien lemmikkiensä puolesta, sillä tappotarhalle on kerätty myös omistettuja koiria. Tappotarhan kohdalla minulla kulkee toistaiseksi raja. Sinne en lähde. Jos aion pystyä tekemään edes tämän verran tätä työtä, raja menee tappotarhassa.

Cernavodalaisten lähikauppa on tehnyt konkurssin ja nyt ainoastaan yksi marketti hoitaa kaupan virkaa. Toki pieniä putiikkeja ja hedelmien ja vihannesten suoramyyntiä katujen varsilla on edelleen ja sieltä moni jokapäiväiset elintarvikkeet ostaakin.

Illalla kävimme nopeasti syömässä ja sitten olikin aika valmistautua yölliseen lähtöön kohti Bukarestia. Giusi lensi Ruotsiin Frankfurtin kautta, minä Munchenin kautta. Kummallakin oli mukana pieni kassimatkalainen <3 ja ruumassa muutama muu, joille elämä antaa toisen mahdollisuuden. Mahtavatko Heidin, Tashan, Mattin, Fifin ja Coran omistajat tietää, miten suuren eläinsuojelutyön tekevät antaessaan näille ihanille koirille elämän Suomessa!

Halaamme kaikkien kanssa hyvästiksi ja minut pyydetään ensimmäisen kerran Bukarestissa sivukoppiin ”tutkittavaksi” piippaavan lonkkani takia. Koira kainalossa, ympärillä kaksi tullinaista metallinpaljastimineen… pari hikipisaraa pyrki ohimoille. Lopulta sain luvan mennä. Koiraa ei tutkittu ollenkaan.

Lentokoneessa, rättiväsyneenä, valuu taas hetken kyyneleet; liikutuksesta, onnesta, surusta ja väsymyksestä. Koirien kodittomuus, mahtavat koirien auttajat tarhalla, kaikki… Vaikka Romaniassa on paljon päin honkia, se maa on silti tehnyt minuun syvän vaikutuksen, niin hyvässä kuin pahassa.

Mahtavat ihmiset paiskivat pyyteetöntä työtä koirien hyväksi: Sara, Laurentiu, toimiston Lili, toinen Lili, Andreea, Adriana, Cristian… Dana, Maricica ja muut hoitajat.. Bea, Alina ja muut eläinlääkärit.. Marius, Marian, Kostica ja muut kuljettajat.. Aasitarhan porukka.. Ihan kaikki.. Kunnioitukseni ja ihailuni heitä kohtaan on loputonta. Siinä Save the Dogsin sankarit!

Kun olen Helsingin päässä sanonut heipat uusille omistajille uusine perheenjäsenineen Romaniasta, saan viestin Giusilta. Hän istuu Tukholman bussissa ja itkee; liikutuksesta, onnesta, surusta ja väsymyksestä.

Sellaisia me olemme.

Tämä matkakertomus ei välitä niitä kuvia tai tunteita, jotka matkan aikana sahaavat ylös ja alas, mutta edes pieni pala jaettavaksi, jos se vain saisi ihmiset kiinnostumaan Romanian eläinten tilanteesta entistä enemmän.

Jos kiinnostuit koira-adoptioista Romaniasta KKY:n kautta, tutustu aiheeseen lisää www.koirienystavat.com ja "Adoptio-info".

Kiitos!

10.4.2012

Pia/KKY ry

© 2012 Kodittomien koirien ystävät | Hemlösa hundars vänner | Friends of Homeless Dogs | info@koirienystavat.com