Virheviesti

Deprecated function: The each() function is deprecated. This message will be suppressed on further calls funktiossa menu_set_active_trail() (rivi 2405 tiedostossa /home/koirieny/public_html/includes/menu.inc).

Matkani Romaniaan 29.2-2.3.2008

Tällä kertaa matkustin Romaniaan äitini Kristinan kanssa jotta saisin tavata koiria ja saisin paremman käsityksen toiminnasta siellä. Kone lähti Helsingistä klo 9.40 perjantai aamuna. Finnairilla on suora lento Bukarestiin joten lentoaikakin oli lyhyt, vain 2,5 tuntia.

Bukarestissa meitä oli vastassa Laurentiu. Hän toivotti meidät sydämellisesti tervetulleiksi ja kertoi että saisimme matkaseuraa kahdesta italialaisesta eläinlääkäristä, Alessandrasta ja Lucasta. He jäisivät vapaaehtoistyöläisiksi viikoksi. Odottaessamme joimme kupin kahvia lentokentän ainoassa kahvilassa, ja tästä vasta kallista tulikin! Kuusi euroa maksoi kupponen kahvia, mutta kyllä palvelu myös pelasi.

Alessandran ja Lucan lento laskeutui noin puolen tunnin päästä. Keskusteltiin sydämellisesti monella eri kielellä sillä aikaa kuin kävelimme Laurentiuksen autolle. Ensimmäiseksi huomasin miten lämmintä oli: Suomessa lähtiessämme oli monta miinus astetta ja kylmä tuuli, mutta Romaniassa oli yli +15 astetta ja lämmin auringonpaiste. Auringonpaisteellakin oli haittapuolensa, tietysti, autossa oli todella kuuma kun jäimme jumiin romanialaisessa suurkaupunkiliikenteessä! Kesti puolitoista tuntia ajaa Bukarestin keskustan läpi, mutta matkustaminen Laurentiun kyydissä ei ole ikinä tylsää. Hän kertoi kaikista rakennuksista ja patsaista jotka matkanvarrella näkyi ja tämä oli hyvin mielenkiintoista. Jonakin päivänä kun on enemmän aikaa palaan takaisin Bukarestiin ja tutkin tätä kaunista kaupunkia paremmin!

Matkan varrella näin kaksi liikenteessä kuollutta koiraa, mutta se ei ole mikään epätavallinen näky Romaniassa. Muuten en nähnyt juurikaan koiria kuin vasta keskustan ulkopuolella. Juuri kuin pääsimme moottoritielle, pysähdyimme bensa asemalle ostaaksemme jotain juotavaa. Sen jälkeen matka kohti Calarasia alkoi.

Calarasi.. Teille jotka ette ole seuranneet draamaa, ehdotan että luette lisää ”Artikkeleista”. Teille jotka tiedätte minkälaista siellä on ollut aikaisemmin voin kertoa että Save the Dogs juuri pari viikkoa sitten vihdoinkin sai ostaa irti Calarasin aitauksen edelliseltä omistajalta. Vieläkin neuvotellaan kaupungin pormestarin kanssa ja usko elää että ratkaisu tulee löytymään. Tästä kirjoitamme myöhemmin lisää. Tänä päivänä kuitenkin Save the Dogs yhteisöllä on huostassaan yli 300 koiraa. Tämän turvan koirista ei olla ikinä huolehdittu ja he eivät koskaan ole saaneet eläinlääkärihoitoa (paitsi silloin kun Save the Dogs on saanut luvan hoitaa kaikkein sairaimmat yksilöt). Tänne siis Alessandra ja Luca tuli kastroimaan mahdollisimman monta koiraa viime vuonna, yhden viikon aikana.

Matka Calarasiin kesti noin 100 km moottoritietä ja lisäksi 20 km maantietä. Siellä meitä odotti heti joukko haukkuvia koiria jotka asuvat aitauksen ulkopuolella. Astuimme autosta ja meidät toivotti oikopäätä tervetulleiksi aivan ihana pentu. Hän raapi itseänsä koko ajan (niin kaikki koirat tekivät) mutta hän halusi syliin halimaan. Tapasimme myös toisen hyvin kivan pennun joka oli väriltään musta. Hän osasi hakea huomiota ja leikki koko ajan toisen pennun kanssa. Nämä kaksi olivatkin sitten ainoat mukavat muistot aitauksesta.

Koirat raapivat itseänsä ja jotkut olivat laihoja. Joillakin oli korvatulehdus ja monella oli pieniä haavoja ympäri kroppaa. Yksi oli todella syyhyinen ja toinen kokonaan sokea. Yhden hoitajan mukaan se oli ollut sokea syntymästä asti. Suurin osa koirista oli hyvinkin sosiaalisia, vaikkakin hieman epäluuloisia aluksi. Tulee viemään aikaa ennen kuin Save the Dogs saa minkäänlaista järjestystä koiriin, mutta ainakin olemme nyt oikealla tiellä!


Alessandra ja Luca

Jätimme Alessandran ja Lucan Calarasiin ja jatkoimme matkaa kohti Cernavodaa. Haimme Lilin tarhalta ja ajoimme sen jälkeen suoraan asunnolle, molemmat olimme todella väsyneitä. Laurentiu otti hyvästi ja lähti takaisin Bukarestiin jossa hänellä oli palaveri. Lili tarjoutui tulemaan mukaan ulos syömään, joten pesimme vain kätemme ja lähdettiin takaisin ulos. Alkoi jo olla pimeätä ja Cernavodan kadut täyttyi juhlivista nuorista. Lili tervehti monia vastaantulijoita, näin pienessä kaupungissa (noin 10 000 asukasta) kaikki tuntee toisensa. Menimme Serifiin, turkkilaiseen ravintolaan ja nautimme ihanan aterian. Juttelimme ja nauroimme, Lili on sen tyyppinen ihminen että hänen kanssaan tuntee heti itsensä kotoisaksi. Kun palasimme takaisin asunnolle menimme heti sänkyyn vaikkei kello ollut edes 21. Oli ollut pitkä päivä.

Seuraavana päivänä oli herätys 7.30. Yhdeksältä Marious, kuljettaja tarhalta, tulisi hakemaan meidät nopealle käynnille Medgidiassa. Hänen piti olla takaisin jo 11-maissa joten meillä ei ollut paljoakaan aikaa. Matkalla Medgidiaan saa aina nähdä jotain mielenkiintoista. Tällä kertaa näimme paljon lampaita ja lehmiä vapaina juuri tiereunan vierellä. Paimen vahti heitä vanhanajan tapaan. Näimme myös paljon hevosia ja aaseja, joillakin oli etujalat sidottuna yhteen jottei he pääsisi menemään liian kauas. Niin, ja tietysti hirveästi koiria.

Perillä Medgidiassa meitä oli vastassa Catalin. Melkein kaikki Medgidian työntekijät olivat tänä päivänä paikan päällä, koiria kastroimassa, mutta Catalin oli kovin avulias. Kommunikoimme niin hyvin kun vain pystyimme, ja vähäinen englanninkieli sekä selvä elekieli riittää jo pitkälle! Myös tällä matkalla sain nähdä porsaan ja vuohen jotka jakavat saman aitauksen. Vuohi hyppäsi aidalle kun tulimme, hän luultavasti luuli olevansa koira. Muistatteko hevosen josta kerroin viime Medgidian käynnin jälkeen? Hän voi nykyään paljon paremmin ja saa huilata päivisin ja saa paljon heinää.


Hevonen voi nyt hyvin. Oikealla Moa Medgidiassa – nätti tyttö joka on mukana adoptio ohjelmassa

Lähdimme Medgidiasta sen jälkeen kun meille oli tarjottu, Catalinan omien sanojen mukaan, kylmää ja vahvaa kahvia. Paluumatkalla kuvasin taloja ja muutamia katukoiria. Köyhyys on maalla silminnähtävä, ja talot ovat kamalassa kunnossa.

Marious jätti meidät Cernavodan tarhalle jossa aloitimme katsomalla kaikkia koiria. Taputimme ja hellimme heitä koko iltapäivän. Lili oli Constantassa tentissä (hän opiskelee psykologiaa yliopistossa) ja hänen palatessaan menimme lounaalle Serifiin. Meidän piti tavata hänet siellä ja ehdimme melken eksyä Cernavodan kaduilla kun hän yhtäkkiä seisoi edessämme. Olimme silloin noin 20 metriä ravintolasta.


Cernavodan suurin kirkko – ortodoksinen. Oikealla niin kutsuttu “kattokoira” – koirat viihtyvät tarhan katoilla.

Lounaan jälkeen palasimme tarhalle ja kuvasimme sekä hellimme useamman koiran kanssa. Viiden maissa lähdimme kotiinpäin. Heti tarhan porttien ulkopuolella meitä tuli vastaan hevonen joka veti kärryä. Se oli laiha ja kurja ja sillä oli pitkä ruma haava takapuolessa, luultavasti sitä oli piesty. Lili kertoi että on hyvinkin tavallista nähdä tällaisia hevosia. Syötimme muutamia koiria kadulla, Lili tuntee melkein kaikki.

Kotimatkalla kävimme supermarketin kautta. Ostimme leipää, juustoa ja coca cola. Ostin itselleni myös muutaman pullon romanialaista viiniä tuliaisiksi kotiin. Pullo viiniä maksoi noin 3 euroa, ja silloin se oli kalliinmasta päästä. Sovimme Lilin kanssa että nähdään asunnon ulkopuolella seuraavana aamuna. Sen jälkeen menimme sisään ja söimme hieman iltapalaa. Istuin hetken lukemassa koska tarkoitus oli että nainen ruotsin Hundhjälpenistä tulisi meidän seuraksi. Hänen koneensa laskeutuisi 17-aikaan, mutta koska hän ei ollut vielä tullut klo 23 menin nukkumaan ja nukahdin heti.


Ensimmäisessä kuvassa yhdistyksen asunnon rappukäytävä. Oikealla Pamela, koira joka asuu rapussa, perheensä oven ulkopuolella. Hän saa ruokaa ja nukkuu siellä, mutta päivät hän viettää ulkona pihalla.

Tapasimme Lilin kuten suunniteltu pihalla yhdeksältä seuraavana aamuna. Hänellä oli mukanansa pullo viiniä kotoansa, se oli hänen suosikkinsa ja hän halusi mielellänsä että ottaisin pullollisen kotiin ja maistaisin sitä. Sellaisia he ovat, romanialaiset ystävämme! Hyvin anteliaita ja avokätisiä. Ruokimme koiran joka asuu roskisten luona lähellä asuntoa, eilisillä tähteillä.

Matkalla tarhalle näimme monta hevosta jota kuvasimme.

Tarhalle kiersimme ja tapasimme kummikoiria ja saimme nähdä kaikki paitsi Sandun. Idasta on tullut kovin sosiaalinen ja on vain ajankysymys että hänet voi sijoittaa Ruotsissa. Kummikoirien jälkeen menimme katsomaan aaseja ja varsoja. Ensin näimme Andruschkan, pienen aasin varsan, ja hänen äitinsä. Heidät oli löydetty tien varrella, molemmat huonossa kunnossa. Nyt he ovat tarhalla ja kuntoutuu. Tervehdimme myös muita aaseja jotka ovat vielä tarhalla. Vain muutama viikko aikaisemmin 23 aasia oli lähtenyt Cernavodasta ja asuu nyt turvapaikassa Italiassa. Projektin nimi on The Donkey Sanctuary, ja he ovat nyt myös luvannut auttaa rahallisesti jäljellä olevia aaseja.

Näimme myös kaksi varsaa. Yhden nimi on Tania (vaaleampi heistä). Save the Dogs osti hänet ilkeältä omistajalta. Hän oli silloin todella huonossa kunnossa ja oli epävarmaa jäisikö hän henkiin. Yritettiin myös ostaa irti varsan äiti, sekä yksi aasi, mutta ilman tulosta. Molemman kuolivat nälkään sekä laiminlyöntiin. Tummempi varsoista oli juuri tullut tarhalle. Sillä oli todella ruman näköinen haava takajalassa jota piti hoitaa.

13-maissa palasimme asunnolle, pakkasimme ja vaihdoimme nopeasti vaatteet. Sen jälkeen alkoi matka takaisin Bukarestiin Mariouksen autolla. Mukana pakettiautossa meillä oli kolme pentua, kaikki menossa Italiaan.

Moottoritie meni nopeasti kuten yleensä. Perillä Bukarestissä ajoimme hakemaan kaksi pientä koiraa mukavalta naiselta. Myös he olivat menossa Italiaan. Matkan varrella näimme koiran jolla oli takajalka poikki, ja toinen joka oli todella syyhyinen. Kaikki ihmiset vain kävelivät ohi.. Oli raskasta tietää ettei näitä koiria voinut auttaa.

Lentokentällä lastattiin koirat lentohäkkeihin ja menimme terminaaliin odottamaan Andreaa joka tulisi check:aamaan sisään koirat matkustajan kanssa; toimittaja Italiasta joka oli ollut Calarasissa kuvaamassa. Kun Andreea tuli menimme Kristinan kanssa juomaan kupit kahvia ennen kun meidän lentomme lähti.

Kello 23 olimme taas Helsingissä. Nyt takanani on vielä yksi jännittävä matka ja monta uutta vaikutelmaa käsitettävänä, mutta tiedän jo että lähden sinne takaisin. Kohta.

28.3.2008

© 2012 Kodittomien koirien ystävät | Hemlösa hundars vänner | Friends of Homeless Dogs | info@koirienystavat.com