Virheviesti

Deprecated function: The each() function is deprecated. This message will be suppressed on further calls funktiossa menu_set_active_trail() (rivi 2405 tiedostossa /home/koirieny/public_html/includes/menu.inc).

Arjan matkakertomus 5.-8.6.2014

Matkani alkoi varhain torstaiaamuna lennolla Helsingistä Frankfurtiin, josta jatkoin matkaa yhdessä toimittaja Pipsa Parkkisen kanssa edelleen Bukarestiin. Otopenin kentällä meitä oli vastassa STD:n kuljettaja Marius, jonka kanssa lähdimme kohti Don Orione-keskusta Bukarestissa. Katukuvassa koiria näkyi jonkin verran, sateen vuoksi ehkä hieman vähemmän kuin viimeksi. Don Orionessa meitä jo odottivatkin STD:n eläinlääkärit Roxana ja Raul, jotka hoitavat erityisesti hevosia ja aaseja. Ensimmäisenä ohjelmassa oli vierailu terapia-aasien luona, samaiset aasit ovat myös KKY:n kummiaaseja. Ensin näimme vain kilipukit, jotka asustavat aasien kanssa, itse aaseja ei näkynyt laitumella, eikä tallin edustalla. Hetken päästä tallin hämärästä kurkisti aasi, ja siellähän ne kaikki olivatkin nauttimassa varjon viileydestä. Roxana kävi noutamassa aasit tallin etupuolelle ja pääsimme tervehtimään tuttuja karvanaamoja. Claudio on yksi vanhimmista aaseista, hyvin rauhallinen ja luotettava kaveri. Alex-poika, joka näkyy myös STD:n Aasien aika videolla, tuli näyttämään meille miten aasiterapia käytännössä toimii. Alexilla oli avustajana sekä fysioterapeutti, että ohjaaja, ja aasia ohjasi Roxana. Ennen ratsastustuokiota poika sai ohjaajan avustuksella ensin tervehtiä aasia ja hyväillä sen kaulaa ja naamaa. Aasi oli selvästi erittäin tottunut lapsiin ja vaikutti myös nauttivan pojan läheisyydestä. Pienen askelmapallin avulla Alex avustettiin satulaan, ja terapeutti ja ohjaaja pitivät pojasta koko ajan kiinni. Rauhallisesti aasi lähti liikkeelle ja kuljetti pientä ratsastajaansa ympäri pihaa. Alex on jo tottunut aaseihin ja käy säännöllisesti ratsastamassa, joten puolivälissä matkaa hän halusikin jo vähän lisää vauhtia. Nauru raikui kun poika riemuitsi kyydistä ravaavan aasin selässä. Koko ajan tilanne oli hallittu ja turvallinen. Kummiaasit viettävät leppoisaa elämää Don Orionessa, ja ovat hyvin hoidettuja ja selvästi nauttivat elämästään täysin siemauksin.

Seuraavaksi oli vuorossa tutustuminen Don Orionen sisätiloihin; keskuksessa on päivätoimintaa sekä asukkaille, että kotona asuville lapsille, joilla on erityistarpeita. Asukkaina Don Orionessa on lapsia ja nuoria, joilla on eriasteisia kehityshäiriöitä, autismia, sekä vanhuksia joilla on muistihäiriöitä, käytöshäiriöitä ja sosiaalisia ongelmia. Keskuksen johtaja opasti meitä päivätoiminnan tiloissa ja kertoi miten lasten kehitystä tukeva terapia toimii. Saimme nähdä päivätoiminnan tiloja, ja seurata hetken yhden pienen lapsen terapiaa.

Kiersimme myös asumisyksiköissä, joiden asukkaat olivat juuri silloin erilaisissa toiminnoissa, osa mm työskentelee keskuksen omassa työpajassa. Don Orionen tilat ovat romanialaisittain erittäin modernit, tilaa on paljon ja kaikki on hyvin hoidettua ja siistiä. Huoneiden ovia koristavat asukkaiden kuvat, ja huoneet on sisustettu asukkaan omat tarpeet ja mieltymykset huomioiden.

Don Orionen asukkaista osa on erittäin vaikeasti kehityshäiriöisiä, saimme tavata heistä kaksi; pienikokoisen, sängyssä makaavan pojan, joka olikin jo 18-vuotias, ja yhtä pienen tytön, jonka raajat ovat niin spastiset, ettei hän pysty kuin makaamaan selällään tai vatsallaan, joka päivä, koko elämänsä ajan. Tyttö on nyt 12-vuotias. Lasten hoitaja kertoi meille yksiköstä ja sen asukkaista, ja oli selvää, että hän tekee työtään rakkaudesta lapsiin, ja huolimatta työn raskaudesta, yrittää parhaansa mukaan tehdä näiden erityisten lasten arjesta edes hitusen parempaa.

Hyvästeltyämme henkilökunnan ja asukkaat, suuntasimme kohti Cernavodaa, jonne saavuimme illan jo alkaessa hämärtää.

Perjantai alkoi vierailulla Cernavodan vanhalle tarhalle, jossa meitä vastassa oli mm eläinlääkäri Daniela. Tarhalla tapasimme hautausmaalta pelastetun nartun pentuineen. Se oli erittäin ystävällinen ihmisiä kohtaan, tuli syliin hakemaan hellyyttä ja jatkoi sitten pentujensa hoivaamista rakastavan äidin tavoin. Emä ja pennut olivat hyvinvoivia ja saavat kaiken tarvitsemansa hoidon ja huolenpidon tarhalla.

Tarhalla kävimme myös pentuaitauksessa, jossa oli toinen toistaan suloisempia pieniä koiranalkuja. Osa oli kovin vilkkaita ja halusi väkisin syliin, osa piti hieman etäisyyttä ja tarkkaili meitä koirankopin suojista. Nämä pennut tulevat eri maiden adoptio-ohjelmiin, kunhan niiden rokotukset, madotukset ja steriloinnit on ensin hoidettu, ja niiden luonne ja terveydentila tarkasti kartoitettu.

Tarhalla on tietysti myös vanhempia koiria, osa niistä on joskus ollut jonkun koira, mutta hylätty syystä tai toisesta kadulle, oman onnensa nojaan. Henkilökunta kertoi että ihmiset ovat nykyisin hyvin tietoisia STD:sta ja monet tuovatkin koiria tarhalle, sen sijaan että jättäisivät ne kadulle tai esimerkiksi metsään/pellolle. Vierailumme aikana tarhalle saapui perhe pienen, noin 6 viikkoisen pennun kanssa. He olivat löytäneet sen kadulta ja halusivat pitää sen. Tarhan adoptiovastaava, Andreea, ohjasi heidät sisätiloihin, jossa pentu voitaisiin tutkia. Näin nuoren pennun selviytymismahdollisuudet ovat kuitenkin melko huonot. Perhe lähti kotia kohti pentu mukanaan, toivottavasti yhden selviytyjän kanssa.

Suuntasimme seuraavaksi kohti Medgidiaa, jossa adoptiovastaava Adrian otti meidät hymyillen vastaan.Tarhalla käy säännöllisesti ryhmä vankeja läheisestä vankilasta, sosiaalistamassa koiria ja samalla saamassa itsekin hieman toisenlaista sisältöä arkeensa. Kyseinen ryhmä sattui olemaan tarhalla, ja pääsimme seuraamaan koirien sosiaalistamista tarhan yhteydessä olevaan aitaukseen. Vangeista osa leperteli koirille ja oli selvää, että jossain kovan kuoren alla oli myös hieman pehmeyttä. Koirat nauttivat vapaana juoksemisesta, vaikka keskipäivän aurinko jo porottikin armottomasti ja ilma oli kostea.

Päivän aikana tapasimme useita adoptio-ohjelman koiria, ja moni niistä jotka netissä eivät ehkä säväytä söpöydellään tai erikoisuudella, nousi esiin erityisen sosiaalisina, mahtavina koirayksilöinä. Kunpa netissäkin näkisi pintaa syvemmälle.

Palattuamme Cernavodaan oli helpotus päästä viileään suihkuun. Vaikka Romanian kesäkuu ei vielä olekaan paikallisten mielestä kuuma, on +30C ja kostea ilma suomalaiselle aika armoton.

Illalla kävimme paikallisessa Serif-ravintolassa syömässä yhdessä STD:n koordinaattorin Andreean ja hänen miehensä kanssa. Ilta sujui mukavasti vilkkaan keskustelun ja turkkilaisen ruuan merkeissä.

Lauantai alkoi kävelyllä Cernavodan vanhalle tarhalle, mukanamme tällä kertaa ruotsalaisen Hundhjälpenin Jennifer ja Susanne. Tarhalle on aina yhtä mukava tulla, jo kaukaa kuuluvat koirien haukahdukset, jotka voimistuvat mitä lähemmäksi tulee. Tarhan sisäpihalla leikki iloisesti kaksi pentua, pienet sisarukset jotka olivat niin erinäköiset kuin olla voi. Rohkeampi pennuista seurasi meitä topakkana ja tuli aina tilaisuuden tullen mahdollisimman lähelle hakemaan hyväilyjä. Nämä pienokaiset tulisivat jonain päivänä matkustamaan Italiaan, jossa niitä odottaisivat ikiomat kodit.

STD:n Romanian toiminnanjohtaja Filippo tuli noutamaan meitä uudelle tarhalle, joka sijaitsee hieman kaupungin ulkopuolella. Footprints of Joy on ainutlaatuinen eläinsuojelukeskus, jossa asuu koiria, hevosia ja aaseja. Tilat ja tarhat ovat moderneja ja käytännöllisiä, tarhoissa koirilla on mahdollisuus oleskella sekä sisällä että ulkona, mielensä mukaan.

Tarhalla käy paljon koululaisryhmiä ja myös vammaisten lasten organisaatiot tekevät päiväretkiä sinne. Tällä kertaa vierailulla oli juuri kehityshäiriöisten lasten ryhmä, joka Filippon opastuksella sai tutustua keskuksen eläimiin. Lapsille järjestettiin myös viihtyisä ruokailuhetki puiden varjossa, jonne oli katettu toinen toistaan ihanampia herkkuja. Lapsille tämä oli juhlapäivä.

Myös Footprints of Joy:ssa vietimme paljon aikaa adoptio-ohjelman koirien kanssa, niitä kuvaten ja niiden kanssa leikkien, yrittäen tutustua niihin paremmin. Paljon saimme pusuja ja innokkaimmat halusivat syliin, koosta riippumatta.

Tarhalla on myös yksi aivan erityinen asukas, pikkuruinen tyttökoira, jonka eläinlääkäri Daniela oli löytänyt vaeltelemassa tiellä yhdessä Jax-koiran kanssa, ja poiminut mukaansa tarhalle. Tapasin tämän pienen koiran ensimmäistä kertaa joulukuussa, jolloin se oli ollut vanhalla tarhalla muutaman viikon. Silloin niin surullinen koira oli nyt iloinen ja pirteä, ja oli selvästi löytänyt paikkansa tarhan laumassa. Ja mikä parasta, tänä kesänä tämä pieni ihana tyttö tulee vihdoin kotiin.

Kävimme myös tervehtimässä kotimatkaa jo odottavat koirat, jotka oli koottu erityisiin tiloihin, jossa ne odottavat kunnes ne yöllä haetaan matkalla lentokentälle. Koirat pestään ja tarkistetaan että kaikki on kunnossa matkaa varten. Osa koirista tulee Medgidian tarhalta, joten kaikki eivät vielä tässä vaiheessa olleet paikalla. Suomeen lähtijöistä Bruno oli jo valmiina matkaan, ja Dok oli parhaillaan pesussa. Seuraavana yönä ne aloittaisivat elämänsä suurimman seikkailun, kohti omaa kotia.

Koirien jälkeen oli hevosten vuoro. Keskuksessa asustavat KKY:n kummihevoset, joilla on oma joukko asiansa osaavia hoitajia. Uusi talli on nyt käytössä, ja siellä hevoset parhaillaan söivät heinää, seisoskellen vapaasti, jokainen oman paikkansa valiten. Hevoset olivat selvästi kiinnostuneempia ruuasta kuin vierailijoista, välillä joku niistä nosti päätään vilkaistakseen keitä niiden tallissa oli. Hevoset viettävät FOJ:ssa leppoisia päiviä, jonka jokainen niistä on totisesti ansainnut.

Footprints of Joy:ssa asuu myös aaseja, joiden sponsori on englantilainen The Donkey Sanctuary. Aaseilla on valtavat tarhat, ja erinomaiset sisätilat, joihin voivat hakeutua suojaan sateelta ja auringonpaahteelta. Säävaihtelut voivat yllättää myös Romaniassa, näin tälläkin kertaa. Kuuma, aurinkoinen ja kostea päivä muuttui hetkessä kaatosateeksi ja ukonilmaksi. Onneksi olimme jo ehtineet tehdä kierroksemme ja oli aika sanoa hyvästit ja suunnata kohti majapaikkaa.

Cernavodassa katukoiria näkyy jonkun verran, vaikka niiden lukumäärä on tippunut noin kymmenessä vuodessa moninkertaisesti, kiitos STD:n sterilointiohjelman. Koirat (ja kissat) jotka oleskelevat STD:n toimiston liepeillä, ovat melko tottuneita ihmisiin ja siihen, että ohikulkijalta saattaa saada makupalan tai toisenkin. Rakennuksen takana sijaitsee pieni ruokakauppa, ja koirat tietävät että kaupan suunnalta tulevalla ihmisellä on suurella todennäköisyydellä jotain syötävää kassissaan. Niin tälläkin kertaa. Koirat lähestyvät varovasti; jotkut uskaltavat ottaa ruuan kädestä, toiset odottavat hieman kauempana. Leipä kelpasi kaikille, koirille tarkoitetut makupalat taisivat olla liian outoja näille katujen asukeille.

Sunnuntaina olisi herätys jo 01.30, joten oli aika valmistautua kotimatkalle. Unen saaminen ennen öistä lähtöä on melkein mahdotonta, ja matkaan lähteekin jo valmiiksi väsyneenä ja hieman jännittyneenä siitä miten koirat matkalla pärjäävät, ja miten asiat lentokentällä sujuvat. Romaniassa asiat voivat mennä suunnitellusti tai sitten ei, paljon riippuu mm lentokenttävirkailijoista. Lähdin matkaan kuljettaja Costican kanssa kohti Bukarestia, kun toinen ruotsalaisista vapaaehtoisista, yhdessä Mariuksen ja Andreean kanssa, kävi hakemassa koirat tarhalta isommalla pakettiautolla.

Kentälle saavuimme neljän aikaan. Koirien boksit mitattiin moneen kertaan, ne punnittiin ja lopulta huokaisin helpotuksesta, kun niiden päälle liimattiin asianmukaiset tarrat ja kopiot passeista ym. Siitä tietää että koirat on hyväksytty lennolle. Boksit myös läpivalaistaan, ja sen jälkeen lentokentän henkilökunta ottaa koirat edelleen kuljetukseen. Tässä vaiheessa on aika toivottaa koirille hyvää matkaa, ja sanoa hyvästit saattajille.

Matkan aikana on varmistettava että koirat ovat koneessa, ja tälläkin kertaa ystävällinen lentohenkilökunta ilmoitti molemmilla lennoilla, että koirat olivat turvallisesti ruumassa.

Noin 7 tuntia myöhemmin laskeuduimme vihdoin Helsinki-Vantaan lentoasemalle, ja kun sain koirat koneesta, oli aika luovuttaa ne edelleen niiden omille ihmisille, jotka olivat tulleet niitä vastaan. Kolme onnekasta koiraa, Dok, Deka ja Bruno, ovat nyt omissa kodeissaan, valmiina aloittamaan uuden onnellisemman elämän. Muutaman viikon kuluttua olen jälleen kentällä, tällä kertaa vastaanottamassa oman pienen tyttöni Cernavodasta.