Cernavoda ja Medgidia, lokakuussa 2008

Tälle matkalle sain seuraa Tarjasta, hieman vanhempi nainen joka on hyvin innokas auttamaan yhdistyksessä. Matkustin junalla Helsinkiin jo perjantaina, vaikka lentoni lähti vasta lauantai aamuna. Tällä tavalla sain tavata Pian, joka on sijoitusvastaava, ja saimme jutella kaikenlaista. Kello 6.40 seuraavana aamuna SAS:in kone lähti kohti Bukarestia, Kööpenhaminan kautta. Kööpenhaminassa sain odottaa kuusi tuntia, mutta lentokenttä on suuri ja aika kului nopeasti. 16.10 laskeuduimme Bukarestin lentokentällä, aikataulun mukaan, ja sain tietää ettei häkit olleet tullut perille asti. Sain odotella hyvän tovin henkilökuntaa jotta sain tehtyä ilmoituksen puuttuvista häkeistä. Vähän ajan kuluttua tapasimme Tarjan kanssa, joka oli tullut aikaisemmalla Finnairin lennolla. Samalla tapasimme myös Laurentiu Vasilescun, joka on Romanian Save the Dogs- yhdistyksen toiminnan johtaja, ja pienen aivojumpan jälkeen saimme sovitettua Tarjan suuren lentohäkin Laurentiun pieneen autoon, ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti Cernavodaa.

Ajoimme Bukarestin ympäri kehätietä pitkin, enkä yhdellä ainoallakaan aikaisemmalla käynnillä ole nähnyt niin monta kuollutta koiraa tien varrella. Laurentiu kertoi että yksi hänen tulevista projekteista on palkata pari ”tiepartiolaista”, joiden tehtävä olisi ajaa suurempia teitä pitkin ja kerätä talteen koiria jotka olisi joko kuolleet tai loukkaantuneet liikenteessä. Pysähdyimme bensa asemalle tankkaamaan ja siellä näimme laihan mustan nartun joka äskettäin oli saanut pentuja. Hän tuli kerjäten meidän luokse ja Tarja kaivoi esille kourallisen Frolicia laukustansa. Ajoimme tiehemme ja koira jäi ahmimaan ruokapaloja, luultavasti ainoat mitä hän oli saanut moneen päivään. Kaikilla meillä oli pala kurkussa. Laurentiu sanoi että hän oli yksinkertaisesti lopettanut katsomaan ympärilleen – mutten ei voisi elää Romanian kaltaisessa maassa.

Olimme perillä Cernavodassa 20-maissa. Ensin ajoimme tarhalle jättääksemme sinne Tarjan lentohäkin, ja niin kuin aina meidät toivotti tervetulleeksi korviasärkevä haukunta sekä rotat jotka asustelevat tarhan ulkopuolella. Adriana, yksi naisista joka hoitaa koiria ja asuu huoneessa klinikan vieressä, otti meidät vastaan ja otti häkin. Sen jälkeen jatkoimme asunnolle. Tervehdimme kahta kissaa jotka asuu siellä, luultavasti odottaen uusia koteja Italiassa. Sijasimme sänkymme, söimme vähän ja juttelimme hetken ennen kuin kaaduimme pehkuihin, pitkän päivän matkustamisen uuvuttamina.

Seuraavana päivänä nukuimme pitkään. Meillä ei ollut paljoakaan suunniteltuna tälle päivälle, ja tarkoitus oli enimmäkseen tutustua Cernavodan kaupunkiin, ja tietysti myös koiratarhaan. Matkalle tarhalle meitä tuli vastaan söpö pörröinen narttu jolle annoimme hieman Frolicia. Hän seurasi meitä jonkin matkaa, kävellessämme tarhalle päin. Lili, nainen joka vastaa adoptio-ohjelmasta oli vapaalla, mutta hän oli antanut Adrianalle listan koirista jota halusimme tavata. Tarhalle tervehdimme henkilökuntaa sekä kävimme läpi listalla olevat koirat. Koirat oli ihania, kuten aina. Tässä on heistä muutama:

Pufy	Marcel

Alfonsa	Vali, yksi tarhan vakinaisista asukkaista

Kun myöhään iltapäivällä olimme valmiita tarhalla, menimme yhdistetylle lounaalle/päivälliselle Serif:iin, ravintolaan jossa aina käymme Cernavodassa vieraillessamme. Siellä minä tilasin pizzan ja Tarja otti jonkinlaisen pihvin, ja hämmästyimme kun ilmeni ettei pihvin kanssa tullut minkäänlaista perunaa, se oli tilattava erikseen. Aikaisemmin tarhalla tuuli oli yltynyt aika lailla, ja ehdimme juuri ja juuri ravintolaan ennen kuin alkoi sataa kaatamalla ja ukkostamaan. Kun muutama tunti myöhemmin lähdimme Serifistä oli taas tyyntä, ja kotimatkalla kiersimme kaikki Cernavodan vaatekaupat. Näimme saman laihan koiran jolle olimme aamulla antaneet ruokaa, ja annoin hänelle loput pizzastani. Illalla juttelimme myöhään, minä ja Tarja, elämän kaikista arvoituksista. Olin iloinen seurasta.

Seuraavana aamuna heräsimme hieman aikaisemmin, meillä oli nimittäin tapaaminen Lilin kanssa asunnon ulkopuolella 8.45 ja ottaisimme bussin Medgidiaan, jossa Save the Dogs:illa on pieni tarha. Lili tervehti meitä yhtä iloisesti kuin yleensä ja hetkeä myöhemmin nousimme bussiin. Matka Medgidiaan kesti noin puoli tuntia, ja Medgidian porukka oli meitä vastassa bussipysäkillä. Perillä väliaikaisella tarhalla meidät toivotti tervetulleiksi suuri lauma koiria.

­	­

Klinikalla tutkittiin pienen, söpön pojan infektiota. Lattialla juoksenteli ympärinsä sekä koira- että kissanpentuja ja kohta meillä olikin kädet täynnä.

­	­

­	­

­	­

Tarja kahden pennun kanssa	Ermina, tuli kotihoitoon Helsinkiin

Väsynyt kaikesta leikkimisestä	Nämä kaksi käpertyivät yhdessä yhteen

Ermina tervehtii kissoja	Kissa saamassa hoitoa

Matilda	Eläinlääkäri Alina

Käynti klinikalla oli raskas kuten aina. Täällä koiria pidetään niin kauan kun he toipuu leikkauksista, tai saavat muuta päivittäistä vaativaa hoitoa. Täällä tapasimme muun muassa Toscan, jonka kohtalosta voit lukea Save the Dogs:in kotisivulta: http://www.savethedogs.eu/?p=2359. (Huom! Herkkiä henkilöitä varoitetaan!) Hän oli siis luultavasti jäänyt tassustansa kiinni junan alle, ja tassu oli siksi amputoitava. Hän on kuitenkin jo parantumaan päin, syö hyvällä ruokahalulla ja tuli mielellänsä tervehtimään meitä. Tapasimme myös ihanan bokseri nartun, sekä koiran jolla oli paha syyhytauti.

­	­

Boxeri	Tosca

Ulkona pihalla piristyimme hieman, koska oli taas aika tavata vuohi, hevonen ja porsas. He ovat kaikki pelastuneet erilaisilta kohtaloilta ja viihtyvät nyt hyvin yhdessä. Vuohi luulee tosissansa olevansa koira: hän tuli juosten minua päin ja hyppi aidan päälle ja nautti rapsutuksista.

­	­

­	­

­	­

Medgidiasta otimme bussin takaisin Cernavodaan, söimme lounasta Serifissä ja jatkoimme sitten uuteen paikkaan joka on Save the Dogs:in omistuksessa. Tarkoitus on että koko Cernavodan tarha muuttaisi sinne, toivottavasti kolmen vuoden sisällä. Kaikki tullaan rakentamaan uusiksi, paitsi tontilla oleva talo johon rakennetaan konttoritiloja ja vapaaehtoisasunto. Itse tontti on suuri, ja jo nyt siellä asuu Save the Dogsin kaikki aasit ja hevoset (tällä hetkellä 24 aasia, kaksi varsaa ja kolme hevosta). 15 aasia tullaan toivottavasti siirtämään Italiassa sijaitsevaan turvapaikkaan, englantilaisen järjestön The Donkey Sanctuaryn kustannuksella.

Tontilla oleva rakennus	Pieni ”vahtikoira”

­	­

­	­

Mies joka hoitaa tilaa näytti meille paikkoja	Lili pienen pennun kanssa

Tilalla asuu tällä hetkellä kymmenkunta koiraa, muun muassa pennut Mito, Tomasso & co, jotka kuuluvat adoptio-ohjelmaamme. Tavattuamme kaikki koirat ja juteltuamme hetken otimme taksin takaisin Cernavodan tarhalle sanoaksemme hyvästi koirille ja henkilökunnalle. Kun kävelimme takaisin kohti asuntoamme, törmäsimme narttuun ja hänen kahteen aikuiseen pentuun. Lili tapaa syöttää heitä kotimatkallansa, mutta nyt hän ei ole ollut siellä kahteen viikkoon ja koirat olivat laihtuneet huomattavasti. He saivat meidän Serifiltä jääneet ruoantähteet.

­	­

­	­

Kiersimme taas vaatekaupat ja Tarja osti kotiin hieman matkamuistoja. Taas törmäsimme samaan kilttiin, mustaan narttuun ja saimme huonot omatunnot kun meillä ei ollut mitään annettavaa hänelle. Mutta, Tarja meni leipomoon ja osti kokonaisen pussin bageleita jota hän sitten syötti kaikille näkemilleen koirille. Olimme kaikki siitä iloisia, mutta kaikkein iloisimpia olivat kyllä koirat.

Menimme sinä iltana aika aikaisin nukkumaan, ja seuraavana aamuna 7.30 Andreea ja kuljettaja haki minut. Andreea on nainen joka aina tulee mukaan lentokentälle kun on kyse koirien kuljetuksesta. Tarja ei mahtunut autoon ja koska hänen koneensa lähti vasta paljon myöhemmin kun minun, niin hän tulisi joko junalla tai bussilla Bukarestiin. Matka Bukarestiin meni hyvin, mutta perillä keskustassa näin paljon kamalaa – niin kuin aina. Muun muassa kaksi koiraa joilla oli jalat poikki sekä koira jolla oli paha syyhytauti. Niin, ja tietysti kaikki kuolleet koirat sen lisäksi. Perillä lentokentällä kaikki meni niin kuin pitikin ja kohta istuinkin jo koneessa matkalla kotia. Vantaan lentokentällä minua oli vastassa Pia, yhdistyksen sijoitusvastaava, sekä Matildan omistaja. Niin kuin aina tunteet olivat hyvin pinnalla. Lähdin mukaan Pian luo vähäksi aikaa kunnes oli aika palata lentokentälle ottamaan vastaan Tarja joka tuli Erminan kanssa, jonka hän toi päivystyskotiin. Sen jälkeen kello olikin jo paljon ja otin taksin pian luo, yöpyäkseni siellä ja ottaakseni seuraavana aamuna junan takaisin Pohjanmaalle.

Minulla oli niin kuin aina, aivan ihana matka.

Jenny - 13.10.2008