Seuraavana päivänä heräsimme yhdeksän maissa ja menimme aamupalalle pensionaatin ravintolaan. Siellä oli tarjolla kolme eri vaihtoehtoa josta sai valita, ja yksi oli suunnilleen tällainen: munia, pekonia, leipää, voita, marmeladia ja kahvia. Koska meillä ei ollut mitään kiirettä istuimme ja söimme kaikessa rauhassa, tytöt hakisivat meidät vasta 11.45. Aamiaisen jälkeen kiersimme hieman ympäri ja yritimme löytää apteekin. Valitettavasti kaikki oli suljettu koska oli sunnuntai. Kirkko oli kuitenkin auki ja jäimme vähäksi aikaa kirkon ovelle katselemaan ja kuuntelemaan kuoron laulua ja papin saarnaa. Se oli hyvin kaunista.

11.45 Anca, yksi Animal Lifen jäsenistä, tuli hakemaan meidät. Yhdistyksellä oli adoptiopäivä puistossa. Adoptiopäivä toimii niin että otetaan mukaan kymmenkunta koiraa ja kerrotaan niistä, sekä yhdistyksestä kiinnostuneille ihmisille. Perillä pistin heti merkille miten kaunis puisto oli. Näin myös Otilian ja Andreean ihmisvilinässä näyttämöllä, jossa he juttelivat ihmisten kanssa.

Mekin menimme näyttämölle muiden kanssa ja sillloin näin Ursun ensimmäistä kertaa. Ursu on iso, komea uros joka heti herätti huomioni, muiden suloisten pentujen sijaan. Hän seisoi siinä ylpeänä ja heilutti rauhallisesti häntäänsä kaikille ohikulkijoille. Joku tuntematon piti talutushihnaa ja luulin että hän oli omistettu koira. Nojaa ajattelin, ihanaa tuolle komistukselle.

Otilita tuli meidän luoksemme kun ihailimme söpöjä pentuja. Pennut saavat aina eniten huomiota ja yksi oli jo adoptoitu ennen kuin me saavuimme paikan päälle. Ja kyllähän he ovat suloisia!

Tämä onnekas pentu sai kodin.	­

Otilia oli varmasti nähnyt että vilkoilin koko ajan Ursua, koska hän kysyi olinko jo tavannut hänet. Sitähän minä en ollut tehnyt ja vain sekunteja myöhemmin minut esiteltiin komeimmalle ja arvokkaimmalle koiralle jota olen koskaan tavannut. Ursun tarina on yhtä julma kun pahin painajaisista, kuitenkin hän tervehtii jokaista ihmistä hännän heilutuksella. Kaksi televisio-kanavaa, m.m. ProTV, oli paikan päällä ja pyöri ympäri kuvaten kaikkia, myös meitä. He haastattelivat Animal Lifen työntekijöitä m.m. Ursusta, myös tämähän oli tapa yrittää löytää tälle iloiselle pojalle koti.

ProTV haastattelee Silvanaa.	­

­	­

Täällä puistossa tapasin myös Daven, amerikkalaisen eläinlääkäriassistentin joka tällä hetkellä matkustelee ympäri Eurooppaa ja vierailee eri koiratarhoilla. Hän oli ollut Sibiussa kaksi kertaa aikaisemmin, mutta kertoi että hänen oli pakko palata vielä kolmannen kerran tapaamaan näitä fantastisia ihmisiä Animal Lifessa. Ensimmäisen kerran hän kävi toukokuussa kun järjestettiin suuri sterilisointikampanja, amerikkalaisen eläinlääkärin Rickin kanssa. Tämä eläinlääkäri opetti muutaman päivän ajan nykyaikaisia sterilisointimenetelmiä Romanialaisille eläinlääkäreille. Otilia, Andreea ja muu porukka oli paikan päällä auttamassa, ja sai samalla sterilisoitua kymmenkunta omista koiristansa. Muun muuassa Tri Rick opetti romanialaisille miten käytetään niin sanottua sterilisointi koukkua, välinettä jolla voi sterilisoida paljon pienemmällä toimenpiteellä kuin ennen. Pidin Davesta, hänen kanssaan on mukava jutustella ja hänen sydämensä palaa samoille asioille kun meidänkin sydämet.

Dave	­

Lisää kuvia adoptiopäivästä:

­	Otilia keskustelee koirista.

Andreea ja Bogdan.	­

­	­

­	Susann ja ProTV:n kameramies.

Andreea ruokkii kulkukoiran.	­

Muutaman tunnin päästä pakkasimme koirat ja muut tavarat ja lähdimme kohti koiratarhaa. Otilia ja Andreea varoitti minua, ettei saisi olla liian korkeita odotuksia, heidän tarhansa kun on todella alkeellinen. Tarha oli kuitenkin hyvin positiivinen yllätys! Koirilla on paljon tilaa, yritetään pitää paikat siistinä ja ennen kaikkea, siellä ei ollut liikaa koiria. Tämä kun on yleensä suurin ongelma Romanian koiratarhoissa nykypäivänä. Animal Life:n tarhalla asuu noin 70 koiraa, mutta tavoitteena olisi noin 50. Syy siihen että tarhalla on tällä hetkellä liian monta on ”pentusesonki”, joka kestää keväästä syksyyn asti. Jos kadulta löytyy pentu sitä ei voi jättää kadulle, se kuolisi sairauksiin, nälkään tai ennen kaikkea liikenteeseen. Pennuilla on oma pieni ”mini-tarha” jonka he jakavat kissanpoikien kanssa. On todella helluisen näköistä kun koiran- ja kissanpennut syövät samasta kulhosta. Susann vietti suurimman osan ajastaan juuri pentujen kanssa.

­	­

­	Susann pentutarhassa.

Ensin meidät esiteltiin Elenalle, naiselle joka asuu asuntovaunussa tarhalla ja hoitaa koiria. Hän oli aikaisemmin koditon ja vaelteli katuja pitkin koiriensa ja kissojensa kanssa yrittäen löytää heille kaikille ruokaa. Animal Life tarjosi hänelle asuinpaikan (vaikka hyvin alkeellisen sellaisen) sekä ruokaa ja palkaa jos hän hoitaisi tarhan koiria. Yksi Animal Lifen tavoitteista on voida rakentaa pieni talo Elenalle jossa olisi sähkö ja juokseva vesi, antaakseen hänelle paremmat elinehdot. Pienet puutalot, jotka muistuttavat parakkeja, eivät maksa Romaniassa paljon, mutta ongelma tänä päivänä on ettei voida ostaa mitään ennen kuin tiedetään minne se sijoitetaan. Animal Lifen on nimittäin vähitellen muutettava nykyiseltä paikaltaan, koska tontin omistaja aikoo myydä tonttinsa.

Elenan koti.	­

Aloin katsella koiria jotka voisivat sopia adoptioohjelmaamme. Otilia ja Andreea tuntevat tietysti koirat kuin omat taskunsa ja he pystyivät poimimaan niistä todella hyviä ehdokkaita, kaikki hyvin sosiaalisia ja mukavia. Dave kulutti aikaansa yrittäen kesyttää muutamia kolmen kuukauden ikäisiä pentuja jotka olivat hyvin arkoja, hänen kärsivällisyys on valtava. Hän istui vaikka miten kauan heidän luonaan, puhui heille ja antoi heille namupaloja, ja hitaasti, hyvin hitaasti heidän luottamus kasvoi.

Daven pennut.	­

Kun kello oli vähän yli viisi lähdimme tarhalta. Olimme menossa toiseen pensionaattiin: Pensionea Lion, jossa asuisimme seuraavat kaksi yötä. Pensionaatti oli hyvin kodikas, huoneet olivat mukavat ja isännät iloiset. Isäntäpari oli vähän vanhempi pariskunta jonka kanssa pystyimme (Susann) kommunikoimaan ranskan kielellä.

Pensionea Lion.	­

Anca tuli hakemaan meidät kun oli päivällisen aika. Tällä kertaa menimme sport-henkiseen ravinotaan; joka paikassa oli suuria tv-ruutuja ja ruokalistakin liittyi eri urheilulajeihin. Tilasin taas pizzan ja yllätyin kun sain pizzan ilman tomaattikastiketta – se tuli eri kupissa. Vähän ajan kuluttua Dave ja Sanda liittyi seuraamme. Sanda on myöskin aktiivinen eläinsuojeluun Sibiussa, ja hänellä ja Davella on pieni romanssinpoikanen meneillään hänen edellisestä käynnistä alkaen. Meillä oli todella mukava ilta ennen kuin palasimme pensionaattiin keskiyön paikkeilla.

Andreea, Jenny, Susann, Otilia, Dave ja Sanda.	Otilia ja Dave.