Sibiu kesäkuussa 2009 - sterilointikampanja

Seitsemännen matkani Romaniaan tein tällä kertaa hallituksemme jäsenen Kian kanssa. Matkamme alkoi Vaasasta klo 9.00 perjantai aamuna automatkalla Helsinki-Vantaan lentokentälle. Siellä tapasimme toisen yhdistyksen (Pafi:n) puheenjohtajan. Pafin piti saada loukku kuljetettua Romaniaan erään koiran kiinniottamiseksi ja koska olimme menossa kyseiseen maahan, otin heihin yhteyttä ja tarjosin apuani.

Vaihdettuamme matkavaluuttaa Airpron toimistosta menimme matkaselvitykseen ja selviydyimme täpärästi ylikilomaksuilta. Loukun lisäksi meillä oli mukanamme puruluita, ruokakuppeja sekä leluja tarhan koirille.

Lensimme Finnairin suoralla lennolla Bukarestiin ja laskeuduimme jo klo 19.15. Ilma oli suhteellisen kylmä, vain 12 plus astetta. Tuntui todella kummalliselta mennä aurinkoisesta Suomesta Romanian viileämpään säähän – yleensähän se menee toisin päin.

Kaikki matkatavaramme olivat löytäneet perille ja jätimme loukun vastaanottajalle, niin kuin oli sovittu. Sen jälkeen menimme kotimaanterminaaliin ja suoritimme matkaselvityksen seuraavaan lentoon, joka veisi meidät Sibiuun. Noin tunnin kuluttua kone lähti ja 45 turbulentin minuutin kuluttua laskeuduimme jopa vielä sateisempaan ja kylmempään Sibiuun. Otilia ja hänen poikaystävänsä oli meitä vastassa ja veivät meidät Pensiunea Mariaan, jonne jätimme matkatavaramme.

Tämän jälkeen menimme syömään illallista. Söin ihanan hyvän grillatun lohen perunoiden kera ja join limonadaa (sitruunoita, vettä ja sokeria) – tästä juomasta olin haaveillut viimeiset seitsemän kuukautta, edellisestä matkastani asti. Limonada maistuu parhaiten Sibiussa! Ema tuli meidän seuraan vähän myöhemmin ja istumme ja keskustelimme kunnes ravintola sulki ovensa ja meidät periaatteessa heitettiin pihalle. Otimme taxin hotelliin ja siellä menimme heti nukkumaan.

Seuraavana aamuna heräsimme kahdeksan aikaan ja menimme syömään aamiaista. Pensiunea Maria mainosti ruotsalaista aamiaista: ”sweedish breakfast”, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa jugurttia, paahtoleipää, erilaisia leikkeleitä sekä kahvia tai teetä.

Hotelli	Yksityinen ”uima-allas” takapihalla

Aamiaisen jälkeen menin vastaanottamaan vuokra-automme neljäksi päiväksi – se oli Dacia Logan (kerta se on ensimmäinen Dacian ajossakin). Auton luovuttanut mies oli erittäin mukava ja muodollisuudet kestivät vain 5 minuuttia.

Ema odotti meitä hotellin pihassa kymmeneltä. Hänellä oli Toto mukana, ihana poika, josta voitte lukea enemmän Susannen marraskuun 2008 matkakertomuksesta. Toto on nyt täysin toipunut ja mukana meidän adoptio-ohjelmassa, koska Ema muuttaa toiseen kaupunkiin eikä voi ottaa Totoa mukaan.

Toto ja Ema	Toto miettii

Hetken kuluttua saapui myös Otilia paikalle ja aloitimme päivän ajamalla Eman luo tekemään Toton arviointia adoptio-ohjelmaan. Ema asuu yhdessä äitinsä kanssa pienessä, mukavassa talossa ja hän tarjosi meille kahvia ja saimme tutustua paremmin Totoon sekä Eman kissaan Uncaan. Unca oli kiva pieni pallero, jolla oli erikoinen ulkonäkö. Ema kertoi rakastavansa kissaa enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa.

Kia ja Unca-kissa	Unca kehrää

Otilia	Otilia ja Ema suunnittelevat

Kun olimme valmiita Eman luona, alkoi taas sataa. Totesimme, että olisi ihan turhaa mennä tarhalle. Päätimme sen sijaan katsoa vähän nähtävyyksiä Sibiussa; jotain mihin ei ole ikinä ennen matkoillani jäänyt aikaa. Ajoimme keskustaan ja kiertue alkoi evankelisesta kirkosta, joka on rakennettu 1500-luvulla. Saksalaiset oppaat ottivat meidät lämpimästi vastaan ja kuljimme itsekseen katselemassa ympäri. Viimein löysimme ison huoneen jossa oli paljon vanhoja hautakiviä. Siellä istui mies yksinään ihan huoneen perällä ja soitti pianoa. Kokemus oli erittäin tunnelmallinen.

Kuvia kirkosta:

­	­

Jatkoimme Brukenthalin kansalliseen museoon, jossa oli näyttely ihmisten evoluutiosta Transsylvanian alueella. Huone huoneelta saimme seurata kehitystä, ihan vuodesta 3000 e.Kr. nykyaikaan. Esillä oli mm. kivikauden kirveitä ja pronssikauden astioita. Huoneet oli sisustettu kyseisen ajankauden mukaan. Näyttely oli erittäin mielenkiintoinen. Kesti pari tuntia kiertää se läpi ja suosittelen lämpimästi sitä kaikille Sibiun kävijöille.

Museon jälkeen söimme lounasta kodikkaassa ravintolassa ja jälkiruoaksi saimme ihanan makeita uunissa paistettuja omenoita ja banaaneja valkoviini- ja suklaakastikkeessa. Lounaan jälkeen olimme väsyneitä ja kävelimme kaupoissa ja ostimme muun muassa postikortteja, joita Kia lähetti kotiin ystävilleen.

Seuraavat kaksi päivää Animal Life oli järjestämässä sterilointikampanjaa yhdessä joidenkin Bukarestin eläinlääkäreiden kanssa ja tänä iltana kello 20 olisimme kaikki menossa ravintolaan syömään yhdessä. Ravintolan nimi on Supporter, jossa ihmiset saavat syödä yksinkertaisempaa ruokaa ja katsoa urheilua isoilta tv-näytöiltä. Ravintolan omistaa Gaby, Andreean poikaystävä ja viiden entisen kulkukoiran omistaja.

Koska meillä oli vielä muutama tunti aikaa ennen illallista, päätimme mennä ostoskeskukseen kaupungin ulkopuolelle ja siellä paikallista eläinkauppaa katsomaan. Ja tästä illan ongelmat saivat alkunsa.

Eläinkaupoissa Sibiussa ja yleensäkin Romaniassa on olemassa erillisiä osastoja, joissa myydään eläviä eläimiä laidasta laitaan: kaneista koiran- ja kissanpentuihin. Tänään siellä ei onneksi ollut koiranpentuja, mutta yksinäinen pieni kissanpentu oli lasikopissa ja se ei näyttänyt olevan vanhempi kuin 7-8 viikkoa. Sillä oli matoja ja paha silmätulehdus. Otilia sanoi heti, ettemme voi jättää sitä sinne. Hän aikoi ottaa sen kotiinsa, kunnes se löytäisi oman kodin.

Kaupassa	Otilia ja kissanpentu

Monet eläinkaupat myyvät ainoastaan rotukoiria ja -kissoja, mutta tämä kauppa adoptoi myös sekarotuisia. Tämä voi kuulostaa hyvältä, mutta kun Otilia oli ottanut pennun syliinsä, saimme kuulla, että Otilian olisi ostettava jotain kissalle ”todistaakseen” että hän aikoo oikeasti pitää kissan. Myyjä toi meille sikakalliin kissanruokapussin, kallein mitä heillä oli myynnissä. Otilia katsoi minua antautuneena ja oli hyväksyä ”vaihtokaupat”, mutta minä kieltäydyin. Ensinnäkin, että maksetaan sairaasta kissanpennusta, joka tulee suoraan kadulta, mutta että sille vielä pitäisi ostaa kallista ruokaa, joka ei edes sovi pennulle! Laitoin tämän vuoksi ruokapussin ystävällisesti mutta määrätietoisesti pois ja etsin sen sijaan kissan hiekkalaatikon sekä siivouslapion, jotka olivat paljon hyödyllisempiä.

Maksoimme kassalle ja saimme pennun terveyskirjan, johon oli kirjoitettu pennun saaneen matokuurin kaksi viikkoa aiemmin. Myyjä kertoi, että pennun sisko, joka oli adoptoitu edellisiltana, oli kuollut illalla uuden perheen kodissa. Olin taas räjähtää, kun näin myyjän esittämän täyden välinpitämättömyyden, mutta maksoin hiljaa ostokset ja menimme autoon. Kissanpentu sai nimeksi Speedy. Hänellä on nyt uusi koti nuorella pariskunnalla Sibiussa.

Tultuamme ulos eläinkaupasta Otilia soitti heti eläinlääkäri Dan Gheocalle ja kysyi sopiiko, jos tulemme Speedyn kanssa käymään. Dan on erittäin avulias ja tekee kaikki tutkimukset ja toimenpiteet Animal Lifelle ilmaiseksi ja tietenkin hän lupasi ottaa meidät vastaan tänäkin lauantai-iltana.

Speedy	Silmätulehdus

­	­

Menimme autoon ja ajoimme ruuhkassa kohti kaupunkia. Liikenneympyrän jälkeen Otilia huusi takapenkillä. Pieni pentu vaelteli ihan tien vieressä ja etsi ruokaa. Koska tie oli kovin ruuhkainen, oli vain ajan kysymys, koska se olisi jäänyt auton alle. Pysähdyin tien reunaan ja mietimme hetken mitä tekisimme. Tarha oli täynnä, eikä myöskään kenenkään vapaaehtoisen luona ollut tilaa; heillä oli kaikilla erilaisia potilaita kotonaan. Pentu oli noin 8-10 viikkoa ja likaisen turkin ohessa se vaikutti olevan suhteellisen hyvässä kunnossa. Emoa ei näkynyt, eikä siskoja. Päätimme ottaa pennun mukaan ja jättää se rauhallisemmalle alueelle.

Pentu, aivan yksin tässä maailmassa	Nameilla saimme sen ulos vesirummusta

Se oli helpompi sanottu kuin tehty. Kun nousimme autosta, pentu juoksi heti piiloon tien alla olevaan viemärirumpuun. Minä ja Kia otimme kourallisen Froliceja ja yritimme houkutella sitä ulos sieltä. Teimme jäljen ylös rummulta tienreunaan ja Kia heitti Frolicit aina lähemmäs minua. Lopuksi olin niin lähellä pentua, että nojasin alas ja otin sitä niskasta kiinni, mutta en osannut ennakoida sen reaktiota. Pentu huusi ihan kauhistuneena ja pääsi kiertämään ympäri ja puri minua käteen. Päästin yllättyneenä sen irti ja pentu juoksi nopeasti taas rumpuun. Kiroilin tyhmyyttäni, ja vaikka kuinka yritimme houkutella, pentu ei uskaltanut tulla enää ulos.

Otilia yrittää saada pennun taas ulos…	…mutta pentu on liian peloissaan

Seisoimme hetken ja mietimme mitä tekisimme. Käteeni tullut haava ei ollut iso, mutta päätimme silti, että on parasta mennä sairaalaan ottamaan rabiespiikki. Aioimme tulla seuraavana päivänä taas paikalle yrittämään pennun kanssa uudestaan. Kello oli jo yli kuuden illalla ja parin tunnin päästä meidän oli tarkoitus tavata koko eläinlääkäritiimi ravintolassa. Jotenkin aavistin, ettemme ehtisi ajoissa. Ja olin oikeassa.

Kun saavuimme päivystyspoliklinikalle, Otilia selitti asiamme ja meidät kehotettiin istumaan odottelemaan. Pääsin aika nopeasti sairaanhoitajien huoneeseen, jossa neljä (!) hoitajaa puhdistivat haavan ja laittoivat ison siteen. Tietoni kirjattiin ylös ja selvitettiin mitkä piikit tarvitsisin. Jäykkäkouristus oli uusittu Suomessa muutama vuosi sitten, joten tarvitsin ainoastaan rabiesrokotteen. Olin yllättynyt, saadessani lapun käteen ja meidät kehotettiin menemään toiseen rakennukseen saamaan piikkiä. Koska minulla ei ollut eurooppalaista sairaanhoitokorttia, joutuisin maksamaan pienen maksun, jonka voisin sitten hakea omasta vakuutusyhtiöstä palattuani Suomeen.

Kiersimme sairaala-aluetta jonkin aikaa ja kun vihdoin löysimme oikean rakennuksen, meille ilmoitettiin, että hoitajat olivat vaihtamassa työvuoroa, ja että joutuisimme odottamaan hetken. Työvuoron vaihto kesti noin 45 minuuttia ja kun pääsin sisään Otilia selittäessä meidän maksavan käynnistä, hoitaja sanoi heti, ettei hän tiedä, mitä ja miten hän ottaa maksun vastaan. Joten hän kieltäytyi antamasta minulle rokotetta ja sanoi, että meidän pitää palata sinne seuraavana aamuna kahdeksalta, kun hänen pomonsa olisi paikalla. Kävelimme pois ja olin räjähtää toisen kerran samana päivänä.

Minulla ei ollut mitään mielenkiintoa palata sinne seuraavana aamuna, vaan menimme takaisin päivystys osastolle, jossa ensin kävimme. Pyysimme, että he selvittävät miten se maksuasia oikein menee. Päivystyspoliklinikalla oli kaaosta, koska pari ambulanssia saapui juuri ja seisoimme pitkään ja odotimme. Viimein sain tiedon, että maksu suoritetaan talousosastolle ja kyseiset virkamiehet olivat paikalla vain arkisin. Joten saisin tulla maanantaina maksamaan.

Menimme siis takaisin tarttuvien tautien osastolle ja kun Otilia selitti miten maksu hoidetaan, sain rokotteen ilman moitteita. Rabiesrokotus pureman jälkeen annetaan viidessä eri annoksessa, mitä tarkoitti, että minun oli mentävä takaisin tiistaina saadakseni toinen piikki.

Kello oli 21 kun olimme taas autossa. Speedy oli odottanut kiltisti, ja nyt pääsimme vihdoin eläinlääkärille sen kanssa. Dan Gheoca asuu kaupungin ulkopuolella erittäin hienolaa asuinalueella. Hänellä on klinikka talon yhteydessä ja hän ottaa asiakkaita vain iltaisin ja viikonloppuisin. Kun pysäköimme talon eteen tuli kaunis, mustavalkoinen romanian paimenkoira meitä tervehtimään. Se kerjäsi nameja ja teki suuren vaikutuksen sekä minuun että Kiaan.

Teen kaikkeni namupalan edestä!	Maailman kaunein

Dan tervehti meitä sydämellisesti ja tutki Speedyn. Hän totesi, että Speedyllä oli silmätulehdus ja matoja ja antoi sille ruiskeen. Kiitimme ja kättelimme eikä ehtisi kulua montaa tuntia, kun tavattaisiin taas seuraavan kerran – sterilointikampanja pidettiin nimittäin hänen klinikalla.

Dan tuktii Speedyä	Dan antaa ohjeita

Kello oli 22 kun liityimme muiden seuraan Supporterilla. Muut olivat jo ehtineet syödä, mutta tilasimme pizzat ja nautimme ruoasta ja hyvästä seurasta. Sain tavata muutaman Animal Lifen vapaaehtoisen, joita en ollut ennen nähnyt; Vali, Sorana, Laura och Gaby, ja he kaikki olivat niin mukavia. Näin myös Andreean, yksi meidän läheisimpiä kontakteja. Hän oli ollut kiinni muissa asioissa eikä hänellä oli ollut aikaa tavata meitä kuin vasta nyt. Bukarestin tiimi; kolme eläinlääkäriä ja asistentti, olivat myös paikalla.

Koko porukka	Otilia ja Sorana

Kesken illallisen alkoi tapahtua. Pieni pentu oli löytänyt tiensä kadulta ravintolaan. Andreea huokasi; hän tiesi että nyt syttyisi villit keskustelut siitä, otetaanko pentu huostaan vai ei. Tällaisessa isossa vapaaehtoisryhmässä on aina erilaiset mielipiteet. Andreea ja Otilia taistelevat saadakseen ihmisiä ymmärtämään, ettei voida ottaa uusia koiria tarhalle – tilaa ei kerta kaikkiaan ole.

Utelias pentu	Onnen päivä

Jäsenet kokoontuivat kriisitapaamiseen ravintolan eteiseen. Andreea ja Otilia pitivät puoliaan ja viimein kävi niin, että yksi Lauran kavereista otti pennun hoitoon. Hän ei voinut hakea pentua kuin vasta seuraavana aamuna, joten Gaby, ravintolan omistaja, ylipuhuttiin antamaan pennun olla ravintolan tiloissa yön yli.

Menimme hotelliin taas keskiyön paikkeilla. Yllätys hotellissa oli päivän aikana sattuneista yllätyksistä viimeinen: lämmin vesi oli loppunut. Lyhyen ja kylmän suihkun jälkeen nukahdin heti kun pääni koski tyynyyn.