Seuraavana aamuna nukuimme kello 8 saakka ja aamiaisen jälkeen haimme Otilian. Sieltä menimme suoraan sairaalaan jotta saisin toisen rabiespiikin. Tällä kertaa meni aika joustavasti, vaikka talousosastolla kestikin jonkin aikaa. Otilia kertoi, että lääkäreillä on todella huono peruspalkka (noin 150 euroa ilman lisiä), huonompi kuin esim roska-autonkuljettajalla, ja EU:n liittämisen jälkeen lahjukset ovat niin kuuma puheenaihe, että kukaan ei enää uskalla vastaanottaa niitä. Lääkärit pystyivät tienaamaan extraa lahjuksilla ja nyt heidän tilanteensa siis huononi EU:n myötä aika paljonkin. Nyt kukaan ei ole halukas tekemään paljon töitä sillä palkalla, ja se on jopa ymmärrettävää. Toisaalta oli turhautuvaa seistä ja odottaa vain odottamisen vuoksi.

Lähdettyämme taas matkaan pysähdyimme ensin supermarkettiin ostamaan mukaan lounasta sekä tuliasia kotiin. Ostimme viiniä ja marmeladia ystävillemme ja jonotimme jonkun aikaa ruokatiskillä ostaaksemme salaatteja ja voileipiä mukaan. Söimme heti tarhaan tultuamme ja Dacian pieni takaluukku oli erinomainen pöytä. Koirat Nora, Cora ja Sparky istuivat kiltisti jaloissamme ja etsivät tippuvia ruokapaloja. Kukaan niistä ei kuitenkaan ollut kiinnostunut tomaateista ja mozzarella-juustosta.

­	­

Odottavia suita	Kia ja Nora

Koko loppupäivän vietimme tarhalla. Arvioin kymmenkunta uutta koiraa adoptio-ohjelmaamme ja otin kaikista kummikoirista valokuvia. Elena, nainen joka hoitaa tarhalla koiria, oli aika heikossa kunnossa ja hänen olisi pitänyt olla jo sairaalassa sydänleikkauksessa, mutta hän ei ole halunnut lähteä ennen kuin koirille on löydetty toinen hoitaja.

­	­

­	­

Elenan fanclubi	Kissanpentu

Elena	Hei siellä!

Elena ruokkii kissanpentua	Hyvää!

Ehdimme juuri tehdä asiat loppuun tarhalla, kun ukkonen alkoi jyristä. Ajoimme takaisin kaupunkiin ja liikenneympyrän kohdalla yritin katsoa näkyisikö sitä pentua joka oli purrut minua, mutta en nähnyt. Otilia sanoi nähneensä edellispäivänä ihmisten ruokkimassa sitä, joten ehkä heillä oli parempi onni ja saivat sen kiinni. Kukaan ei ole sitä nähnyt sen jälkeenkään, joten valitsen positiivisen ajatusmallin enkä sitä, että se mahdollisesti jäi auton alle.

Pysähdyimme tankkaamaan autoa, jonka minun piti palauttaa vielä samana iltana. Jatkoimme hotellille, kun olimme jättäneet Otilian kotiinsa. Myöhemmin, kun olin jättänyt vuokra-auton samalle kivalle miehelle, Andreea tuli hakemaan meidät ja menimme ensin hänen isoäidin luokse katsomaan vastarakennettuja koiratiloja autotallissa.

Andreea	Kennelit

Kennelit olivat hyvännäköisiä. Andreean isoäidin luona majailee useimmiten koiria, jotka tarvitsevat erikoishoitoa esim. auto-onnettomuuden jälkeen. Tällä hetkellä olivat kaikki kolme kenneliä varattuna. Ovet ovat aina auki, joten koirat saavat liikkua vapaasti autotallin ja puutarhan välissä. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt miten hyvin he ovat järjestäneet asiat näille heikoimmille potilaille.

Puutarha	Asukas

Jatkoimme matkaa keskustaan ja poimimme Otilian mukaan matkalla. Menimme vanhaan kaupunkiin ja kävelimme ympäri ensin hetken, kun etsimme postilaatikkoa jotta Kia voisi postittaa postikorttejaan. Näimme koiran, joka seurasi naista parin metrin päässä. Otilia kysyi naiselta oliko se tämän koira, mutta ei ollut. Raukka uskoi varmasti, että jos se seuraa naista tarpeeksi pitkään, niin se saa jotain syötävää.

Postilaatikko	Nälkäinen

Mutta, onko se...?	Kyllä vain! R-kioski!

Söimme illallista kivassa saksalaisessa ravintolassa. Ravintoloissa huomaa todellakin hintaeron Suomeen; tässä söimme 4 henkeä hienon, kolmen ruokalajin illallisen juomineen ja maksoimme yhteensä noin 25 euroa. Keskustelimme kaikenlaisia yhdistysasioista ja suunnittelimme myös heidän heinäkuun Suomen matkaa, joka siis toteutui Match shown yhteydessä.

Andreea ja Otilia	Otilia ja Kia

Menimme takaisin hotelliin 23.00 ja pakkasimme tavaroitamme. Nousimme jo neljältä aamulla ja otimme taxin lentokentälle. Lento Bukarestiin sujui mukavasti ja siellä odotimme kolme tuntia kunnes Andreea ja Marius Cernavodasta toivat koirat, jotka otimme mukaan Suomeen.

Marius, Andreea ja koirat

Selviydyimme matkaselvityksestä ja odotimme koneen nousemista. Teddy kai kyllästyi odottamaan, koska se rupesi kiertelemään laukussa ympäri ämpäri ja yritti purra kassin seiniä läpi ulos vapauteen. Onneksi se nukahti, kun olimme koneessa, ja Kia ei uskaltanut koko matkan aikana liikuttaa jalkojaan, ettei se heräisi. Helsingissä meitä odotteli Pian lisäksi Delian tuleva omistaja sekä Teddyn kotihoitajat.

­	­

Menimme Pian luo juomaan kahvia ja kävimme nopeasti läpi matkan tapahtumat ennen kuin jatkoimme matkaa kohti Vaasaa. Niin kuin aina, tuntui surulliselta jättää Romania, mutta onneksi seuraava matka ei ole kovinkaan kaukana tulevaisuudessa...

Jenny - 30.6.2009