Nimeni on Jenny ja olin mukana perustamassa Kodittomien koirien ystävät ry:n, sen jälkeen kun olin itse adoptoinut Ellan Romaniasta. Adoptio tapahtui ruotsalaisen yhdistyksen Hundhjälpenin kautta, ja minulta kysyttiin jos tahtoisin perustaa samanlaisen yhdistyksen Suomeen – ja tietysti vastasin kyllä. Olen aina ollut kiinnostunut vastaavanlaisista projekteista. Ensimmäisen matkani Romaniaan tein marraskuussa 2007 ja sen jälkeen mikään elämässäni ei ollut ennallaan. Yhdistyksessä vastaan kotisivuista ja koirien sijoituksista sekä yhdistyksen kontaktiverkoston koordinoinnista. Matkustan myös usein Romaniaan – yritän tehdä ainakin 3-4 matkaa vuodessa.
Asun maalla mieheni ja koirieni kanssa. Perheeseen kuuluu rotukoirat Denzel, Nikita, Karu ja Decibel sekä romanialaiset Ella, Ursu ja Pufy. Myös amazonipapukaijat Elvis ja Molly ovat osa perhettämme. Valmistuin ongelmakoirakouluttajaksi huhtikuussa 2009 ja perustin oman yrityksen, Wasa Happy Tails.